Sunday, 19 April 2015

Meillä on ongelma nimeltä lyhyt ja pitkä matematiikka

Pitkän matematiikan tarkoitus on antaa oppilaille eväät matemaattisia taitoja vaativiin jatko-opintoihin. Ajatus sinänsä on kannatettava. Ongelma vain on, ettei matemaattisiin korkeakoulupaikkoihin saada tarpeeksi pitkän matematiikan hallitsevia. 

Miten ongelmaan vastataan? Perustetaan lyhyelle ja pitkälle matematiikalle yhteinen pakollinen kurssi, jonka tarkoituksena on houkutella oppilaita valitsemaan pitkä matematiikka. Tosiasia on, että osalla oppilaista, jotka ovat valinneet lyhyen matematiikan lukiossa, olisi potentiaalia selvitä pitkästä matematiikasta. Toinen puoli totuutta on, että osa pitkällä matematiikalla olijoista ei sinne kuulu. Kuka sitten on oikea henkilö päättämään, kuka pitkälle matematiikalle kuuluu ja kuka ei?

Huoli matematiikan opetuksen tasosta Suomessa on todellinen. TIMMS 2011 -raportista, jossa mitattiin yläkoululaistemme taitoja, käy ilmi, että kansainvälisesti mitattuna suomalaiset pitävät matematiikasta, mutta arvostavat matematiikkaa vähän. Sijoitumme kahdeksan parhaimman maan joukkoon lähinnä syystä, että tulosjakaumamme vaihtelee kaikista maista vähiten. Olemme hyviä kärjistäen syystä, että meillä on maailman parhaat heikoimmat. Huolestuttavaa kuitenkin on, että oppilaistamme ainoastaan 4 % ylsi erinomaisiin suorituksiin. Jos puhumme matemaattisista jatko-opiskeluvalmiuksista, niin ei voi sivuuttaa kysymystä, kellä on valmiuksia valita pitkä matematiikka? Nykyisestä peruskoulusta ulos tulevista oppilaista ei tulosten perusteella monellakaan.

Tutkimukset osoittavat kuitenkin lohduttavasti, että oppilaiden asennoitumisella opiskeluun ja luottamuksella omaan oppimiseensa on keskeinen merkitys heidän osaamiseensa matematiikassa. Pitäisikö lukion ensimmäisellä yhteisellä kurssilla pyrkiä ensisijaisesti kasvattamaan oppilaiden luottamusta omiin taitoihinsa ja heidän matemaattista identiteettiään?

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 -luonnos kuvaa yhteistä pakollista kurssia seuraavasti: ”Yhteisen opintokokonaisuuden tehtävänä on herättää opiskelijan kiinnostus matematiikkaa kohtaan mm. tutustuttamalla hänet matematiikan moninaiseen merkitykseen ihmiselle ja yhteiskunnalle. Tässä opintokokonaisuudessa opiskelijalla on tilaisuus vahvistaa pohjaa matematiikan opinnoilleen ja nähdä matematiikka hyödyllisenä ja käyttökelpoisena selitettäessä ja hallittaessa muun muassa yhteiskunnan, talouden ja luonnon tapahtumia ja tilanteita.”

Miksi? Miksi ei voitaisi vaan keskittyä siihen, että kurssin tarkoituksena on, että opiskelija löytää itsensä joko pitkän tai lyhyen matematiikan laskijana? Miksi ei rakennettaisi kurssia, jonka päätteeksi polku ohjaa valitsemaan joko pitkän tai lyhyen matematiikan? Tämmöisen kurssin etuna voisi myös olla se, että opettajalle tarjoutuu tilaisuus edes yhden kurssin ajan ajatella matematiikan oppiminen pedagogisesti uusiksi.

Voidaan tietysti kysyä, onko koko jako pitkään  ja lyhyeen matematiikkaan hyvästä? Molempia näistä opettaneena rohkenen väittää, että eriyttämällä lyhyttä matematiikkaa ylöspäin saisimme enemmän jatko-opintokelpoista väkeä kuin laajasta matematiikasta surkeasti suoriutuneista.

Yksi iso ongelma yläkoulussa lukiovalintoja tehtäessä on se, että puhutaan korostetusti siitä, pitäisikö valita pitkä vai lyhyt matematiikka. Kovasti olen kummastellut pitkän matematiikan kursseilla sitä, miten vähän siellä on myös pitkän fysiikan ja kemian valinneita. Pelkän pitkän matikan valinneilla ei jatko-opiskelun suhteen kovin moni ovi vielä aukea (ainakaan pitäisi aueta). Kysymys pitäisi ennemminkin olla lyhyt matematiikka vai pitkä matematiikka sekä fysiikka ja kemia. Olisiko siinä mitään ideaa, että yhdistetty lyhyen ja pitkän matematiikan kurssi muuttuisikin kurssiksi, johon yhdistettäisiin myös fysiikkaa ja kemiaa? Vai onko tämä toivomus jo liikaa?

Onko mielestäsi tämän suuntaisessa ajattelussa järkeä? Laaditaanko yhdessä isommalla porukalla vastaus lukion opetussuunnitelman avoimeen verkkokyselyyn?