Thursday, 15 October 2015

Flippaaja, hyödynnä kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa


Kun olet päättänyt muuttaa oppimiskulttuurisi, kysymys kuuluu, oletko kyllin vahva toteuttamaan sen? Sinulla ei ole voitettavana pelkästään oppilaiden luottamus vaan myös vanhempien. Kollegoidenkaan tuki ei olisi pahitteeksi. Taival on raskas yksin kuljettavaksi. Rehtorin tuki sinulla kuitenkin on oltava. Tarvitset sitä viimeistään siinä vaiheessa, kun osa vanhemmista käy kimppuusi. Vanhemmat tulevat kyseenalaistamaan tekemisesi ja toiset saattavat tehdä sen hyvin aggressiiviseen sävyyn. 

Surkuhupaisaa tässä on se, että jos vain jatkaisit samaan tapaan ja jakelisit jokseenkin hyviä arvosanoja, kukaan ei kyseenalaistaisi sitä, oppivatko oppilaasi todella. Kukaan opettaja, joka lähtee muuttamaan oppimiskulttuuriaan oppilaslähtöiseksi, ei pääse helpolla ja muutos on henkisesti raskas.
Itse osasin tähän jo aiemman kokemukseni perusteella varautua, kun syksyllä astuin uuteen yläkouluun ja aloitin käytännön työn matematiikan oppimiskulttuurin muuttamiseksi. Silti vanhempien osalta tuleva pelko ja epäluottamus varsinkin tilanteessa, jossa suoraan otetaan yhteyttä koulun rehtoriin, on raskasta käsiteltävää ja suorastaan loukkaavaa. ”Opettaja ei opeta mitään.”, ”Lapseni on ennen saanut hyviä arvosanoja ja on nyt aivan pihalla.” jne.

Päätimme vastata vanhempien huoleen ja itse asiassa rehtorini esitti, että pitäisimmekö kaikille oppilaidesi vanhemmille erillisen vanhempainillan tilaisuuden esitys. Idea oli mielestäni loistava ja lähetimme wilman kautta kutsut. Saatiin mukava porukka vanhempia kasaan ja vietimme parituntisen matikan oppimiskulttuurin parissa. Aluksi näytin konkreettisia kuvia siitä, miltä luokassa ja käytävän oppimaisemassamme näyttää. Oli kuvia heistä, jotka istuivat ryhmissä luokassa laskien tai kuulokkeet päässä iPadejä tuijottaen. Oli kuvia käytävän sohvilla ja säkkituoleilla yhdessä ahertajista sekä yksinäisistä puurtajista, jotka tekivät kyseisellä hetkellä ”koetta”. Oli kuva luokkani opetusharjoittelijasta, joka kyyristyy oppilaan vierelle säkkituolille oppilasta neuvomaan. Tunnelma kuvissa oli rauhaisa ja seesteinen. Kuvakollaasia seurasi tiukka teoriapläjäys. Mitä teen ja miksi? Vanhemmilla oli paljon kysymyksiä ja tunnelma oli varsin rakentava ja toisiamme kunnioittava. Useampi vanhempi avoimesti kiitti tilaisuuden lopussa ja sanoi suoraan nyt ymmärtävänsä, mistä on kyse ja hyväksyvänsä tapani opettaa. Vanhemmat ovat aidosti huolissaan lapsistaan ja haluavat heidän parastaan. He eivät yksinkertaisesti voi täysivaltaisesti olla lapsensa tukena elleivät he tiedä mistä on kyse.

Ohessa kommentteja vanhempien kanssa käytävän keskustelun tueksi:

  • On kyse murrosikäisistä nuorista. Kun eteneminen on omatahtista, ei haittaa vaikka kasiluokka olisikin mennyt kasvukipujen merkeissä. Jos ysiluokalla löytyy ymmärrys ja mielekkyys oppimiselle, saattaa oppilas käydä muutamassa kuukaudessa yhden vuoden asiat.
  • Opettaja voi rauhassa toivottaa nuorelle hyvää pelimatkaa ja sanoa, että aherrat sitten enemmän kuin joudat. Kukaan ei putoa kelkasta ja mahtuuhan kouluun muutakin kuin matikan opiskelua.
  • Yksi selkeä huoli on nuorten jaksaminen. Itsekin olen sitä mieltä, että kaksoistunti matematiikkaa on joillekin seiskaluokkalaisille liikaa. Jos oppilas on yksinkertaisesti kaikkensa jo tunnilla matematiikan suhteen antanut, voi hän tehdä ruotsin läksyt tai ottaa bilsan kappaleen luettavaksi, jos vain saa siten aikansa paremmin hyödynnettyä.
  • Kyse ei ole itseoppimisesta. Tämä on harhaluulo, joka elää sitkeässä vanhempien keskuudessa. Kyse on itseohjautumisesta, jota ei käsitteenä edes määritellä ilman yhteisöä. Siksi on tärkeää, että oppilaat keskustelevat sekä tavasta ymmärtää opittava teoria että yksittäisistä tehtävistä keskenään. Oppimaan oppimisessa on kyse siitä, että oppilas oppii keskustelemaan itsensä kanssa, mitä harjoitellaan niin opettajan kuin muiden oppilaiden vuorovaikutuksessa.
  • Ihan varmasti jokainen on jossain vaiheessa pihalla. Jos ei ole, ei mielestäni oppilas saa tarpeeksi haastetta. Tämä saattaa olla kova paikka niille oppilaille, jotka ovat aiemmin saavuttaneet kiitettäviä arvosanoja laittamatta itseään likoon. Itse perustelen voimakasta eriyttämistä ylöspäin lukion vaativuudella. Valmennan hyviä oppilaita kohti pitkää matematiikkaa ja siinä vaadittavia taitoja. Liian usein olen lukiossa opettaessani joutunut romuttamaan oppilaan harhaluulot omasta matematiikan osaamisestaan ja kyvystä ymmärtää matematiikkaa.
  • Arvioiminen on oma ongelmansa ja sitä ryhdyn systemaattisesti kehittämään käänteisen arvioinnin hengen mukaisesti. Tärkeää on alussa vapauttaa oppilaat arvioinnin kahleista ja luoda pohja luottamukselliselle suhteelle. Käytämme ”kokeita”, joiden pohjalta arvosana ei muodostu. ”Kokeet” suoritetaan omaan tahtiin siinä vaiheessa, kun on tiettyyn kappaleeseen asti edetty. ”Kokeisiin” ei ole tarkoitus sen enempää kerrata, vaan tarkoitus on nähdä, mitä löytyy selkärangasta. Käyn jokaisen oppilaan kanssa kokeen henkilökohtaisesti läpi ja katsomme, miten jatketaan. Oppilaat vaativat todella paljon rohkaisua, jotta uskaltavat näyttää osaamattomuutensa ja ymmärtävät, että olen aidosti heidän oppimistaan varten.
  • Käytämme Avoin matematiikka kirjasarjaa, jonka yksi parhaita puolia on se, että oppilaat voivat todellakin opiskella aiheita ja paikkailla osaamistaan iPadien kautta. Onnellisia ovat ne hetket, kun ysiluokkalainen kysyy, et ope mistä löytyy murtoluvut, kun en ole niitä oikein ikinä oppinut. Voisin opiskella tässä välissä niitä. Koska kirjasarja on vaihtunut kesken yläkoulun, on selvää, että jokainen kasiluokkalainen ja ysiluokkalainen jossain vaiheessa vilkuilee myös alempien vuosiluokkien opuksia.
  • Lopuksi on syytä todeta, mitä opettaminen on. Jos se on vanhempien mielestä yhteisluennointia opettajan määräämällä tasolla, niin väite on ihan oikein. En opeta mitään.

Viimeinen nöyrä pyyntö vanhemmille: Kun lapsenne sanoo olevansa ihan pihalla, kysykää oletko kertonut sen opettajalle?

Ohessa tilaisuudessa käyttämäni diasarja tueksi vanhempainiltaa suunnitteleville.