Thursday, 6 June 2019

ITSEOHJAUTUVUUS tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, MITEN sellainen ollaan

Sain kunnian tulla kutsutuksi Miia Savaspuron uutuusteoksen ITSEOHJAUTUVUUS tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, MITEN sellainen ollaan julkkareihin Ellun Kanojen toimistolle. Kiitos Miia myös siitä, että saan olla teoksesi koulumaailman hörhö.

Aamupala on maukasta ja makustelen seinälle valaistua tekstiä: ”Tänään puhutaan luottamuksesta, ihmiskuvasta, vallasta ja vastuusta. Eli itseohjautuvuudesta! Ilman hypeä.” Tilaisuuden puhujina ovat Savaspuron lisäksi tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta, OP:n toimitusjohtaja Timo Ritakallio, Nicolas Dolenc human catalyst Smartly.io:sta sekä Aalto yliopiston ohjelmajohtaja Laura Sivula.

Sydänalaani kuumottaa ja huomaan miettiväni ehkä ensimmäistä kertaa, mitä on minun henkilökohtainen itseohjautuvuuteni. Se on ennen kaikkea uskallusta tarttua koulumaailman epäkohtiin ja uskallusta haastaa näkemys oppimisesta, mikä väistämättä pakottaa haastamaan näkemyksen myös oppimisen arvioinnista.

Kun mietin omaa itseohjautuvuuttani, siinä ei ole koskaan ollut kyse saavuttaa sama asia toisin. Kun puhutaan itseohjautuvuudesta, puhutaan vahvoista muutosvoimista oman minän ympärillä. Sitä Savaspuro teoksellaan myös perää organisaatiotasolla. Vaikka itseohjautuvuus taipuu huonosti teeseiksi, seuraavia Savaspuron kymmentä peukalosääntöä esimiehille ja johtajille sietää myös meidän opettajien pohtia:

1. Luo näkemys tästä hetkestä.
2. Aseta realistiset tavoitteet yhdessä esimiehen/työntekijän kanssa.
3. Kannusta itsenäiseen päätöksentekoon.
4. Mokaaminen on ok.
5. Vie ihmiset johdon agendalle.
6. Suurin vastuu on oma vastuu.
7. Toista, toista ja toista.
8. Lue rivien välistä.
9. Konfliktoi omaa ja kollegan ajattelua.
10. Unohda tittelit, kaavakkeet ja excelit.

Saman listan for dummies –versio:

1. Priorisoi.
2. Suunnittele ajankäyttösi.
3. Kehitä osaamistasi.
4. Sano ei.
5. Vaadi esimieheltäsi paljon.

Kirjan sanoma kiteytyy Sanna Suvanto-Harsaaen lauseeseen ”Kerro pomolle, mitä aiot tehdä. Älä jää odottamaan, että hän kertoo sinulle, mitä sinun pitää tehdä.” Toinen rivien välistä vahvasti välittyvä viesti on, että jos pidät itseohjautuvuutta helposti toteutettavana tapana toimia, et ole ollenkaan ymmärtänyt, mistä on kyse.

Kun me koulumaailmassa puhumme itseohjautuvuudesta, voisimmeko mekin puhua enemmän luottamuksesta, ihmiskuvasta, vallasta ja vastuusta? Voisimmeko mekin puhua vähemmän opettajuuden kriisistä ja enemmän siitä, kuinka vaativa laji itseohjautuvuus on?

Palatakseni omaan kysymykseeni ”Mitä on oppiminen?”. En ole vieläkään löytänyt siihen vastausta, mutta tiedän, mitä oppiminen ei ole. Se ei ole sitä, että oppilaat ennalta sovittuna hetkenä tankkaavat tietovarastonsa täyteen ja oksentavat seuraavana päivänä tuon tiedon koepaperille. Eikä oppimisen arviointi sitä, että minä opettajana tallennan oppilaan koesaavutuksen ikään kuin pankkiin osoituksena oppimisesta.

Olen tyytyväinen, että vastausta etsiessäni näen yksilöitä ja ymmärrän, että vastauksia on useita. Ymmärrän myös, että vastauksia minun on etsittävä yhdessä oppilaideni kanssa. Silti haikein mielin mietin: taivas varjele mitä siitä seuraisikaan, jos meidät opettajat vielä saataisiin pelaamaan toisilleen.