Koulun johto, arvioinnin kehittäminen on teidän vastuulla
Psykologia-lehti julkaisi joulukuussa 2021 teemanumeron Matematiikan oppiminen ja motivaatio, johon minulla oli kunnia kirjoittaa kannanotto formatiivisen matematiikan arvioinnin puolesta. Näen tälle puheenvuorolle edelleen huutavaa tarvetta. Vaikka matematiikan osaamisen taso maassamme on kelvoton, formatiivinen arviointi ei edelleenkään ole juurtumassa osaksi opettajien toimintaa ja arvomaailmaa. Formatiivisessa arvioinnissa on kyse vastuullisesta opettamisesta ja eikö se ole juuri sitä, mitä maamme kipeästi kaipaa? Vaikka toisin voisi luulla, vastuullinen opettaminen on harvoin yksistään opettajan toteutettavissa. Vastuullinen opettaminen on kytköksissä oppilaitoksessa vallitsevaan arviointikulttuuriin ja sen kehittymisen johtamiseen.
Suomalaisen koulumaailman ylpeydenaihe on tutkimusperustaisuus. Jostain syystä arviointiin kohdistuvia keskusteluja ei työyhteisöissä kuitenkaan toivoteta
tervetulleiksi, eikä niihin liittyviä tutkimuksia opettajayhteisöissä juurikaan
tunneta. Itseäni erityisesti suututtaa oppilaitosten rakenteisiin pesiytynyt hyvin
vääristynyt käsitys formatiivisesta arvioinnista palautteena. Ikään kuin mikä
tahansa suullinen keskustelutilaisuus olisi formatiivista arviointia. Näin ei suinkaan ole. Käsi ylös, kuinka moni tietää, että oman lapsen koulussa pidetään
lukukauden lopuksi arviointikeskustelu, jossa aineenopettaja kertoo lapselle,
minkä arvosanan hän saa todistukseen? Kuinka moni tietää, että tämä käytäntö on
tuotu rakenteisiin, jotta opetussuunnitelman asettama velvoite formatiivisesta
arvioinnista toteutuisi? Näin, vaikka oppimistapahtuman loppuun sijoitetulla keskustelutilaisuudella ei välttämättä ole mitään tekemistä formatiivisen arvioinnin kanssa.
Arviointikulttuurin muutoksen mahdollistaminen kouluissa ja oppilaitoksissa on johdon
tehtävä. Tämän tehtävän suhteen maassamme esiintyy melkoista laiminlyöntiä ja
ymmärtämättömyyttä siitä, mitä itse asiassa ollaan tekemässä. En väitä, että tehtävä olisi helppo. Sitä se ei
todellakaan ole. Tällä hetkellä arviointi on kuitenkin jotain niin pyhää, ettei sitä saa kyseenalaistaa ja siten sen
kehittäminen on mahdotonta. Arvioinnin
kehittämisessä tuskin koskaan on kyse yksittäisten opettajien tahtotilasta,
vaan opettajien toimijuudesta käytänteiden ja vallitsevan kulttuurin muuttamiseksi. Tätä toimijuutta joko
tuetaan tai se estetään. Hiljainen hyväksyntä ja sivusta seuraaminen on toimijuuden
estämistä.
Psykologia-lehden julkaisema kannanottoni raakavedoksena
löytyy alapuolella olevasta linkistä. Se on vain viiden sivun mittainen ja
suomeksi kirjoitettu. Toivon, että jokaisella koulun tai oppilaitoksen
johtoportaaseen kuuluvalla olisi aikaa pysähtyä sen äärelle ja miettiä, mitä
voisin ensi vuonna tehdä toisin. Uskon, että jokaisesta opinahjosta löytyy
kyllä joukko opettajia, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon arvioinnin kehittämisen puolesta. Oppimisen ja osaamattomuuden ongelmat ovat tällä hetkellä nimittäin niin massiivisia, että harva opettaja voi olla tyytyväinen tekemäänsä työhön.
