Sunday, 29 January 2017

Pyrkimys objektiivisuuteen ja reiluuteen tuhoaa arviointikulttuurin kehittymisen

Arviointi puhuttaa paljon, mutta aivan liian usein siitä keskustellaan lähtökohtaisesti väärin. Ikään kuin se olisi irrallinen palikka, joka voitaisiin yhteisvoimin muokata sellaiseksi, joka sopii kaikille oppilaille ja opettajille. Ei voida, jos on tarkoitus tavoittaa uuden opetussuunnitelman henki. On monta tapaa arvioida. Fokuksen on kuitenkin oltava arvioinnin formatiivisessa luonteessa.

Vanhempi, en pyri arvioimaan lastasi objektiivisesti enkä reilusti. En pidä kokeita, joissa lupaan kysyä ainoastaan niitä asioita, joita on opeteltu. Toivon, että lapsesi aika-ajoin ahdistuu ja kokee epätoivoa matematiikan ihmeellisessä maailmassa, sillä myös nämä tunnekokemukset ilon ja riemun ohella ovat itseohjautumisen kehittymisen kannalta keskeisiä.

En arvioi objektiivisesti yksinkertaisesti syystä, etten pysty siihen. Objektiivisesti voi arvioida ainoastaan Bloomin taksonomian mukaisista ajattelun taidoista alinta, muistamista. Muistamisessa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta arvioinnin suhteen siinä on omat vaaransa. Kertooko koe todella lapsesi osaamisesta vai kertooko se kyvystä muistaa, miten kussakin tilanteessa tulee toimia? Jälkimmäinen ei ole todellista oppimista. Todellista oppimista tapahtuu kysymällä. Ei niin, että minä kysyn ”muka-kysymyksiä”, joihin tiedän jo vastaukset, vaan niin että lapsesi kysyy aitoja kysymyksiä. Tämä on minulle ainoa keino varmistua siitä, että kohtaan lapsesi hänen lähikehityksen vyöhykkeen ylärajoilla. Kaikilla on oikeus oppia. Myös niillä, jotka ovat yltäneet kymppiin aikoja sitten.  

Melbournen kasvatustieteen professori John Hattie (2009) on koonnut kirjaansa ”Visible learning” tulokset meta-analyysista (aineistona 800 tutkimusta ja yhteensä 80 miljoona oppilasta), jossa on tutkittu eri tekijöiden yhteyttä oppimistuloksiin. Parhaiten tutkimuksen mukaan oppivat oppilaat, jotka osaavat arvioida omaa osaamistaan suhteessa saavutettavana olevaan tavoitteeseen. Minun tehtäväni on auttaa lastasi tässä, mihin perusopetuslaki 22 § minut velvoittaa sanomalla: ”oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua ja kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin.”

Arvioin, jotta opin tuntemaan lapsesi. Vain siten perusta työlleni on eettisesti vahva. Arvioinnilla haluan myös auttaa lastasi saavuttamaan tavoitteensa, ottamaan vastuuta oppimisestaan, itseohjautumaan sekä näkemään luokkatoverit oman oppimisensa voimavarana. 


"Visible Teaching and Learning occurs when teachers see learning through the eyes of students and help them become their own teachers." - John Hattie 


Tästä linkistä löytyy Educa 2017 esitykseni diat “Opettaja, älä lannistu, flippaa”.







Kuva: Jarkko Luhtala



Tuesday, 15 November 2016

Oppiiko flippaamalla paremmin?

”Joudun luopumaan flippaamisesta, koska oppimistulokset ovat sillä niin huonoja”, kommentoi minulle eräs opettaja viime viikolla. Eilen minulta puolestaan pyydettiin kommenttia yliopiston pakollisten kielten käänteistämisestä. Se kun on niin kovin erilainen aine matematiikkaan verrattuna. Niin on. Sen olen karvaasti itse kokenut.

Viime vuosituhannen lopulla silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni, tuli viikonlopuksi opiskelijakämpilleni Jyväskylään. Mukanaan hänellä oli tuomisia: englanninkielinen satukirja ja punaviinipullo. Taisi siinä mennä toinenkin pullollinen ennen kuin uskaltauduin satuja ääneen lukemaan.

”Miten sulla voi olla noin surkea englanti?” Johtui kielipään puutteesta. Niin minulle oli lapsesta asti uskoteltu. Kun omaan kyvyttömyyteensä oikein uskoo, ei opiskelu yksinkertaisesti tuota tulosta vaikka sitä kuinka harrastaisi. Tein töitä valtavasti, mutta valitettavasti väärin kielen oppimisen kannalta. Olin kehitellyt selviytymismallin, joka toimi vuodesta ja kurssista toiseen, mutta samalla esti kielen todellisen oppimisen. Tuolla mallilla suoritin myös yliopiston pakolliset kielten opinnot 90-luvun lopulla.

Miten oli mahdollista, että onnistuin kahlaamaan koko peruskoulun ja lukion läpi ilman, että yksikään kielten opettaja pysähtyi kohdalleni ihmettelemään, mistä on oikein kyse? Miten tuolla tytöllä on kaikki muut aineet kiitettäviä ja molemmat pakolliset kielet vitosia? Yhdelläkään opettajalla ei ollut aikaa kohdata minua yksilönä ja nähdä muuria, jonka olin välillemme rakentanut. Olin kaikki kielten tunnit pelosta kankea toivoen etten joutuisi sanomaan mitään. En joutunut. Olin huomaamaton.

Lyhyen matematiikan kolmannen kurssin alussa, joka oli ensimmäinen flippamani, keroin oppilaille omista englannin oppimisen ongelmistani. Tunnin jälkeen eräs poika tuli luokseni ja sanoi: ”En opi mitään, vaikka kuinka yritän”. Edessäni seisoi nuorukainen, jota tuskin tunsin. Hän oli onnistunut olemaan liki 40 oppilaan joukossa huomaamaton. Minä taas olin onnistunut olemaan opettaja, joka ei ollut yhtään parempi kuin omat englannin ja ruotsin opettajani aikoinaan. Olin antanut pojalle edellisestä kurssikokeesta 4½ ja arvosanaksi hylätyn. Nyt katsoin vanhaa koetta tarkemmin. Olihan siellä ajatusta, mutta nuorukainen ei yksinkertaisesti osannut kirjoittaa matematiikkaa. Sanoin: ”Sovitaanko niin, että otat ysiluokan kirjani ja kopioit sieltä kaikki esimerkkitehtävät vihkoosi? Sinun ei tarvitse laskea tehtäviä, mutta mietit, miksi ne on kirjoitettu, niin kuin on kirjoitettu. Ole tarkkana erityisesti yhtäsuuruusmerkin kanssa. Palautat tehtävät minulle ja muutan arvosanan vitoseksi.” Poika katsoi ihmeissään ja sanoi, että saanko sillä geometriasta hyväksytyn. Totesin, että olihan tuossa kirjassa yksi osio kokonaan geometriaa. Urakan jälkeen pojalla oli melkein joka tunti jotain kysyttävää. Seuraavasta kurssikokeesta tuli arvosanaksi 7+. Itse asiassa tuon kurssin tyypillisin arvosana oli kymppi, joka oli harvinaista herkkua lyhyen matematiikan ryhmässä tavallisessa lukiossa. Minulla oli niin hyvä olo, että tuntui jo suorastaan luvattomalta. Itse asiassa niin luvattomalta, että ryhdyin tekemään väitöstutkimusta selvittääkseni, oliko tuo tunne oikeutettua vai ei.

Kun opettaja flippaa, oli aine mikä tahansa, hän tulee oppilasta puolitiehen vastaan, pysähtyy, kuuntelee ja opettaa. Kommentti, ”Joudun luopumaan flippaamisesta, koska oppimistulokset ovat sillä niin huonoja”, pakottaa minut kysymään, että mihin sinä flippaamisella oikein pyrit? Itse pyrin ensisijaisesti olemaan aidosti läsnä, rakentamaan kaikkien oppilaiden matemaattista identiteettiä sekä huomaamaan oppimisen esteitä ja puuttumaan niihin. Toisaalta pyrin matemaattisesti taitavien oppilaiden haastamiseen heidän omalla tasollaan. Vaikka käänteisessä oppimisessa ei ole kyse videoista, suosittelen erityisesti uusille opettajille, että tekisitte niitä ehkäpä jopa enemmän itsenne kuin oppilaiden takia. Ei riitä, että itse osaa, vaan on osattava myös opettaa. Jos teet videoita, ei sinun tarvitse edes luopua opettajajohtoisesta opettamisesta. Lisäarvoa oppimiselle tuo, että halukkaat voivat katsoa opetuksesi useampaan otteeseen. Sinulle puolestaan jää aikaa olla niin paljon enemmän kuin vain ”opettaja”.

Kirjoittaessani opetushallitukselle artikkelia matemaattisesta monilukutaidosta suorastaan kadehdin kuinka paljon pidemmällä nykyiset kielten opettajat ovat meitä matemaatikkoja. Kielten opetuksessa on aikoja sitten luovuttu ajatuksesta, että aktiivisen kielitaidon voisi saavuttaa opettajan täydellisiä mallivastauksia kopioimalla. Mitä heterogeenisemmasta oppilasporukasta on kyse, sitä selvemmin tulee mielestäni erotella eri taitotasot, mitkä kuhunkin arvosanaan vaaditaan. Heikoilla on hyvin rajoittunut kyky korjata taitavampien oppilaiden tuotoksia, mutta voivat oppia paljon saadessaan nähdä muiden oppilaiden vertaisarviointia. Pitäisikö kielten opiskelussa ylipäätään hyödyntää enemmän oppilaan omaa sanottavaa ja nähdä kielen oppiminen sivutuotteena? Tuntuisiko ruotsin oppiminen mielekkäämmältä, jos ei tarvitsisi pelkkää ruotsia opiskella? Itse olen suorittanut ”vanhoilla päivilläni” yliopistolla muutamia tohtoriopiskelijoille tarkoitettuja englannin kursseja. Nämä ovat olleet ylivoimaisesti parempia kursseja oman oppimiseni kannalta kuin yksikään syventäviin- tai tohtoriopintoihin liittynyt kasvatustieteen kurssi. Kielikursseilla olen saanut työskennellä oman sanottavani, väitöstyöni, parissa ja tunnelma on ollut luonnostaan hyvin flippaava.

Viime kesänä pidin Hampurissa ensimmäisen ison konferenssiesitykseni englanniksi. Muutama päivä sitten olin puolestaan Tanskassa virittelemässä yhteistyötä flippaamisesta islantilaisten, tanskalaisten ja virolaisten kanssa. Aikamoinen saavutus ihmiseltä, joka ei voi oppia englantia huonon kielipään vuoksi.    

Saturday, 17 September 2016

Käänteinen arviointi

Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnin tehtävä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Koepaperin lopussa olevat hymynaamat ja kaverin antama arvosana yhteisestä tuotoksesta eivät ole sellaista itsearviointia ja vertaisarviointia, jota uusi opetussuunnitelma peräänkuuluttaa. Sosiokonstruktiivista oppimiskuttuuria ei tueta tukeutumalla behavioristisiin oletuksiin oppimisesta ja arvioinnista.

Käänteinen arviointi haastaa perinteisen arviointikäsityksen kahdella tavalla. Ensinäkin arvioinnissa ei ensisijaisesti pyritä sen objektiivisuuteen. Numeroarvosanat sopivat huonosti laadulliseen arviointiin. Ne yksinkertaisesti vievät huomion pois annetusta palautteesta, jonka tarkoitus on auttaa oppilasta todellisen suorituskyvyn ja halutun tuloksen kuilun pienentämisessä. Toiseksi arvioinnilla ei pyritä sellaiseen reiluuteen, että siinä kysyttäisiin ainoastaan asioita, joita on opetettu. Tieteelliset tutkimukset selkeästi osoittavat, että tuttuihin toimintatapoihin pohjautuvat mastery learning tyyppiset tehtävät eivät tue sellaista osaamista, joka on siirrettävissä eri kontekstiin. 


Ennen kaikkea arvioinnin on tuettava sitä oppimiskulttuuria ja niitä sosiomatemaattisia normeja, jotka luokassa pyritään saavuttamaan. Käänteisessä oppimisessa keskeistä on oppilaan itseohjautuminen, yhteisöllisyys ja oppimaan oppiminen. Näin ollen arvioinnin keskeisin fokus tulee olla itsearvioinnissa sekä vertaisarvioinnissa. Itsearviointi pohjautuu oppilaiden asettamiin tavoitteisiin ja siinä on kyse oppilaan oman oppimisprosessin valvomisesta ja oppimisen tukemisesta. Kaikilla oppilailla taidoista riippumatta on oikeus olla ylpeitä osaamisestaan sekä tulla tietoiseksi vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Vertaisarvioinnin tärkein olemus on toisten oppimisen tukemisessa, ei sen arvostelemisessa. Vertaisarviointi auttaa oppilaita yhteisohjautumaan, olemaan kriittisiä valintojaan kohtaan sekä tekemään johtopäätöksiä sen perusteella, mitä toiset pitävät hyvänä tai huonona. 


Käänteisessä arvioinnissa arviointi ajatellaan saavutettavina tasoina, joita omassa oppimiskulttuurissani on kolme: arvosanoihin 7, 8-9 ja 10 tähtäävät. Oppiminen on omatahtista ja oppilas itse päättää minkä tasoisen testin hän ottaa omien tavoitteidensa pohjalta. Oppilaalle tulee käsitys taidoistaan ensisijaisesti sen mukaan, minkä tasoisia tehtäviä hän oppimateriaalista tekee: kärjistäen pelkät perustehtävät johtavat seiskaan, soveltavat 8-9:iin ja vaativat kymppiin. 


Testeistä ei saa arvosanoja, enkä korjaa niitä perinteisesti. Rengastan vain virheellisen tuloksen antaneet tehtävänumerot ja palautan kokeen oppilaille tarkastettavaksi ja korjattavaksi joko yksin tai yhdessä toisen oppilaan kanssa. Korostaakseni oppilaille, ettei matematiikan oppimisessa ole paljon sijaa toimintatapojen muistamisella, olen ohjeistanut heitä olemaan kertaamatta kokeeseen. Tämä on osaltaan auttanut sen mielikuvan romuttamisessa, että opettajana rankaisen oppilaita heidän virheistään ja lisännyt luottamusta välillämme. 


Korjattuaan väärin menneet tehtävät, oppilas palauttaa kokeen uudestaan minulle, minkä jälkeen keskustelen oppilaan kanssa hänen tavastaan oppia ja pyrimme avaamaan oppimisen solmukohtia. Koetta käytetään ainoastaan itsearviointiin tai vertaisarviointiin ja sen selvittämiseen, onko opiskelu tuottanut tulosta. Onko oppilas päässyt tavoitteisiinsa? Opettajan kannalta katsottuna arviointi on myös eriyttämisen ja mahdollisen tuen tunnistamisen työkalu. 


Kympin testi eroaa muista testeistä siinä, että mukana on selkeästi yli kympin meneviä tehtäviä. Jo tavoitetason saavuttaneillakin oppilailla on oikeus saada haastetta omalla tasollaan. Toinen syy on, että erityisesti matemaattisesti taitavat oppilaat auttavat luokan sosiomatemaattisten normien muodostamisessa. Esimerkillään he osoittavat, mitä on matemaattinen osaaminen. Se on kykyä haastaa itseään, tehdä virheitä, kysyä, sekä kykyä olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. 


Miksi arvioinnin ylipäästänsä pitäisi olla sen illuusion romuttamista, että kaikki ovat oppineet kaikki asiat? 





Friday, 20 May 2016

Miksi opettajat flippaavat ja mistä he ovat huolissaan?

Viime kesänä opettajien toisella kesälomaviikolla pidettiin ensimmäiset Yksilöllisen oppimisen ja oppimisen omistajuuden kesäpäivät Mikkelissä Otavan opistolla. Tilaisuus oli mitä antoisin ja jäerjestyksessään seuraavat "kokoontumisajot" pidetään 13.-14.6.2016. Näitä odotellessa kirjoitin opettajille suunnatun artikkelin italialaiseen Edimast (Experiences of Teaching with Mathematics, Sciences and Technology) lehteen. Artikkelin aineisto on kerätty vuoden 2015 kesäpäiviltä. Tulokset antoivat aihetta keskittyä erityisesti emotionaalisen tuen antamiseen. Oppilaslähtöiseen oppimiskulttuuriin siirtyminen on pitkä
prosessi. Olkaa opettajat armollisia itsellenne ja nauttikaa kehitystyöstä.

Flipped learning - Why teachers flip and what are their worries?




Friday, 22 April 2016

ITK 2016: Flipped learning ja yhteisöllisyyden luonne


Niin Suomessa kuin maailmalla on vallalla kaksi käänteisen oppimisen näkemystä, flipped classroom ja flipped learning. Näissä molemmissa peräänkuulutetaan yhteisöllisyydestä saatavia hyötyjä, kuten myönteisiä vaikutuksia oppilaiden keskinäisiin suhteisiin, itsetuntoon, koulumyönteisyyteen, oppimismotivaatioon sekä epäitsekkyyteen. Yhteisöllisyyden perusajatukset kuitenkin poikkeavat menetelmissä selkeästi toisistaan.
Kärjistäen flipped classroomissa on kyse yhteistoiminnallisesta oppimisesta (cooperative learning), joka käynnistyy opettajan toimesta ja on opettajan kontrollin alaista. Flipped classroomin voidaan katsoa alkaneen vuonna 2007, kun Coloradolaiset kemian opettajat Jon Bergmann ja Aron Sams ryhtyivät korvaamaan luento-opetuksensa nettivideoilla. Kyse oli lähinnä opetusteknisestä muutoksesta, jossa opettaja antoi läksyksi uuteen oppiaiheeseen tutustumisen ja luokassa hyödynnettiin sosiaalista ympäristöä opittavan asian soveltamisessa. Pian Bergmann ja Sams kuitenkin huomasivat, että opettajajohtoisesta opetuksesta luopumisella olisi saavutettavissa huomattavia etuja, eikä kyse enää ollut pelkästään luokkahuoneen käänteistämisestä. Nykyisin tieteellisessä kirjallisuudessa heidän suuntauksena tunnetaan nimeltä ”Flipped Mastery Model”. Käsitteen flipped learning, joka on saanut nimensä 2014, taustalla on isompi yhteisö, Flipped Learning Network. Useat pitävät tämän näkemyksen oppi-isänä Harvardin yliopiston fysiikan professoria Erik Mazuria ja hänen 1990-luvun alussa aloittamaansa muutostyötä opettajuudessa.
Flipped learningissä on kyse yhteisöllisestä oppimisesta (collaborative learning), jossa oppilas saa hyödyntää yhteisöä ja opettajaa väylänä omaan motivoitumiseensa. Keskeistä on opettajan roolin muuttuminen itseohjautumista tukevaksi. Flipped learningissa opettaja ei pelkästään käänteistä luokkahuoneen tapahtumia vaan myös oman pedagogisen näkemyksensä oppimisesta. Yksinkertaisuudessaan kyse on oppilaan omaehtoisen oppimisen tukemisesta sekä oppilaiden vapauttamisesta opiskelemaan omalla tasollaan. Jotta oppimista voi ylipäätänsä tapahtua, on oppilaiden oltava omalla lähikehityksen vyöhykkeellään. Opettaja vaikuttaa tuon vyöhykkeen laatuun ja voi toiminnallaan joko edistää tai estää oppilaan oppimista. 
Esityksessä perustelen teoreettisesti flipped learning oppimiskulttuuria yhteisöllisyyden luonteen valossa. Teorian koonnissa on hyödynnetty suomalaisia menetelmän pioneeriopettajia niin alakoulusta, yläkoulusta kuin lukiosta. Väitän, että yhteisöllisyyden luonteen selventäminen auttaa opettajaa ymmärtämään, mitä oppimaan oppiminen on flipped learning kontekstissa sekä miten konkreettisesti itseohjautumista voi tukea.  Väitöskirjatyön ohella opetan Rauman normaalikoulussa yläkoululaisia ja ohjaan opetusharjoittelijoita käänteiseen matematiikan oppimiskulttuuriin.

Tuesday, 8 March 2016

Starttipaketti ammatillista väylää tuleville - Kiitokset Jyväskylän ammattikorkeakoululle jakamisesta

Hei! 
Suuret kiitokset peruskoulun matematiikan avoimesta oppikirjasta! Toimin matematiikan opettajana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa matematiikan lehtorina tekniikan alalla. 
Ammatillista väylää tulevilla opiskelijoilla on usein suuria vaikeuksia matematiikan perusasioissa ja merkinnöissä. Keväällä saimme idean tehtäväpaketista, jonka ammatillista väylää tulevat tekisivät ennen opintojen alkua. Löysin vahingossa tekemänne avoimen oppikirjan ja Heureka, sieltä löysimme sekä tehtäviä että asioiden selityksiä, jotka olivat erittäin käyttökelpoisia peruskoulun matematiikan kertaamiseen. 
Tein taulukon, johon keräsin selostusvideoiden nettiosoitteita, pelejä, sekä sata tehtävää avoimesta oppikirjasta. Kun ammatillista väylää meille hyväksytty opiskelija sai tiedon opiskelupaikastaan, häntä pyydettiin samalla tekemään paperille ennakkotehtävänä tuon taulukon kertaavat tehtävät. Jos opiskelijasta tuntui siltä, että hän ei selviä tehtävistä omin päin, ennen opintojen alkua järjestimme mahdollisuuden tehdä tehtäviä täällä koululla niin, että ohjaajana toimi matematiikan opiskelija. 
Toisessa liitteessä lähetän sinullekin selvityksen siitä, miten kokeilumme meni. Pientä kehitystyötä ensi kevään aikana paketille teemme, mutta varmasti Starttipaketti toteutetaan myös ensi kesänä.

Välitäthän kiitokseni myös Tiina Härköselle! Erittäin hyvää jatkoa teille molemmille ja kiitos vielä kerran!

t. Anne R



Alkuperäiset Avoimen matematiikan pdf ja word tiedostot (Osallistu valikon alta) 
avoinoppikirja.fi sekä edelleen CC-BY lisenssillä tuotettu sähköinen materiaali open.onedu.fi.



Saturday, 13 February 2016

Kirje vanhemmille

On tullut aika kiittää teitä kasvatuskumppanuudesta sekä luottamuksestanne työtäni kohtaan. Puoli vuotta on takana yhteistä taivalta lastenne kanssa ja saan olla todella ylpeä jälkikasvustanne astuessani luokkaan. Alkuajan ajoittainen sähellys sekä joidenkin oppilaiden selkeä kapinointi käyttämäämme oppimisen ideologiaa vastaan ovat poissa. Luokka on täynnä itseohjautuvia ja ahkeria oppilaita, jotka osaavat myös pyytää apua. 
On aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja antaa oppilaiden todellakin omistaa oma oppimisensa. Edelleen oppilaista itsestään riippuen he tekevät joko osion puolivälissä ja lopussa tai ainoastaan osion lopussa testin. Testejä on kolmen tasoisia: arvosanaan 7, arvosanoihin 8-9 ja 10 tähtääviä. Jotta nuo testit palvelisivat vielä enemmän oppimisen todentamista eikä arvosanan taputtelemista, en korjaa niitä perinteisesti. Laitan ainoastaan merkit niihin kohtiin, jossa havaitsen virheet ja annan testit takaisin oppilaille korjattaviksi. Oppilas itse päättää korjaako väärin menneet tehtävät yksin kirjan kanssa tai ilman, yhdessä kaverin kanssa vaiko minun tuella. Toiminnan tarkoitus on, että oppilas korjaa puutteita osaamisessaan ja varmentaa omaa käsitystä oppimisestaan. Selvää on, jos oppilas seiskan testin ottaessaan saa ensiyrittämällä kaikki oikein, että yritän houkutella hänet nostamaan oppimisen tasoaan. Oppilaalle tulee käsitys taidoistaan ensisijaisesti sen mukaan, minkä tasoisia tehtäviä hän oppimateriaalista tekee: kärjistäen pelkät perustehtävät johtavat seiskaan, soveltavat 8-9:iin ja vaativat kymppiin.
Mottona meillä on, ettei matematiikan opinnoissa epäonnistuta. Emme ole Cooper-testissä, enkä puhalla peliä poikki. Oppilas itse päättää tason, jolla haluaa olla ja me pyrimme toimimaan siten, että oppilas saavuttaa tavoitteensa. Keväällä koittaa itsearvioinnit, joissa juttelen oppilaiden kanssa henkilökohtaisesti siitä, mikä arvosana heille matematiikasta kuuluu.   
Jaan luettavaksenne moderni-idiootti blogista löytyneen loistavan tekstin ”Viivyttelin, koska pelkäsin epäonnistuvani”. Matematiikassa me keskitymme tekstissä esitellyn Growth mindset-mallin voimistamiseen.
Terveisin,
Marika 

Monday, 1 February 2016

Educa 2016: "Jos ope flippaa, onko peto irti luokassa?"


Kiitos mielenkiinnostanne flipped learning oppimiskulttuuria kohtaan. Erityisesti teille, jotka tulitte henkilökohtaisesti tervehtimään ja pyytämään luentomateriaalia. Tässä se on, Educa 2016 esitys.

Vaikka flipped classroom tarjoaa portin pois luentomaisesta tavasta opettaa, se ei pedagogisessa mielessä riitä oppilaita voimaannuttavaan oppimiskulttuuriin. Flipped learning ei ole sama asia kuin flipped classroom oppilaan kannalta katsottuna. Flipped learning on oppimisen ideologia ei opetusmetodi, eikä sitä voi soveltaa flipped classroomin tavoin rinnan perinteisen opetuksen kanssa.  




Kuva: Marjo Somari


Thursday, 15 October 2015

Flippaaja, hyödynnä kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa


Kun olet päättänyt muuttaa oppimiskulttuurisi, kysymys kuuluu, oletko kyllin vahva toteuttamaan sen? Sinulla ei ole voitettavana pelkästään oppilaiden luottamus vaan myös vanhempien. Kollegoidenkaan tuki ei olisi pahitteeksi. Taival on raskas yksin kuljettavaksi. Rehtorin tuki sinulla kuitenkin on oltava. Tarvitset sitä viimeistään siinä vaiheessa, kun osa vanhemmista käy kimppuusi. Vanhemmat tulevat kyseenalaistamaan tekemisesi ja toiset saattavat tehdä sen hyvin aggressiiviseen sävyyn. 

Surkuhupaisaa tässä on se, että jos vain jatkaisit samaan tapaan ja jakelisit jokseenkin hyviä arvosanoja, kukaan ei kyseenalaistaisi sitä, oppivatko oppilaasi todella. Kukaan opettaja, joka lähtee muuttamaan oppimiskulttuuriaan oppilaslähtöiseksi, ei pääse helpolla ja muutos on henkisesti raskas.
Itse osasin tähän jo aiemman kokemukseni perusteella varautua, kun syksyllä astuin uuteen yläkouluun ja aloitin käytännön työn matematiikan oppimiskulttuurin muuttamiseksi. Silti vanhempien osalta tuleva pelko ja epäluottamus varsinkin tilanteessa, jossa suoraan otetaan yhteyttä koulun rehtoriin, on raskasta käsiteltävää ja suorastaan loukkaavaa. ”Opettaja ei opeta mitään.”, ”Lapseni on ennen saanut hyviä arvosanoja ja on nyt aivan pihalla.” jne.

Päätimme vastata vanhempien huoleen ja itse asiassa rehtorini esitti, että pitäisimmekö kaikille oppilaidesi vanhemmille erillisen vanhempainillan tilaisuuden esitys. Idea oli mielestäni loistava ja lähetimme wilman kautta kutsut. Saatiin mukava porukka vanhempia kasaan ja vietimme parituntisen matikan oppimiskulttuurin parissa. Aluksi näytin konkreettisia kuvia siitä, miltä luokassa ja käytävän oppimaisemassamme näyttää. Oli kuvia heistä, jotka istuivat ryhmissä luokassa laskien tai kuulokkeet päässä iPadejä tuijottaen. Oli kuvia käytävän sohvilla ja säkkituoleilla yhdessä ahertajista sekä yksinäisistä puurtajista, jotka tekivät kyseisellä hetkellä ”koetta”. Oli kuva luokkani opetusharjoittelijasta, joka kyyristyy oppilaan vierelle säkkituolille oppilasta neuvomaan. Tunnelma kuvissa oli rauhaisa ja seesteinen. Kuvakollaasia seurasi tiukka teoriapläjäys. Mitä teen ja miksi? Vanhemmilla oli paljon kysymyksiä ja tunnelma oli varsin rakentava ja toisiamme kunnioittava. Useampi vanhempi avoimesti kiitti tilaisuuden lopussa ja sanoi suoraan nyt ymmärtävänsä, mistä on kyse ja hyväksyvänsä tapani opettaa. Vanhemmat ovat aidosti huolissaan lapsistaan ja haluavat heidän parastaan. He eivät yksinkertaisesti voi täysivaltaisesti olla lapsensa tukena elleivät he tiedä mistä on kyse.

Ohessa kommentteja vanhempien kanssa käytävän keskustelun tueksi:

  • On kyse murrosikäisistä nuorista. Kun eteneminen on omatahtista, ei haittaa vaikka kasiluokka olisikin mennyt kasvukipujen merkeissä. Jos ysiluokalla löytyy ymmärrys ja mielekkyys oppimiselle, saattaa oppilas käydä muutamassa kuukaudessa yhden vuoden asiat.
  • Opettaja voi rauhassa toivottaa nuorelle hyvää pelimatkaa ja sanoa, että aherrat sitten enemmän kuin joudat. Kukaan ei putoa kelkasta ja mahtuuhan kouluun muutakin kuin matikan opiskelua.
  • Yksi selkeä huoli on nuorten jaksaminen. Itsekin olen sitä mieltä, että kaksoistunti matematiikkaa on joillekin seiskaluokkalaisille liikaa. Jos oppilas on yksinkertaisesti kaikkensa jo tunnilla matematiikan suhteen antanut, voi hän tehdä ruotsin läksyt tai ottaa bilsan kappaleen luettavaksi, jos vain saa siten aikansa paremmin hyödynnettyä.
  • Kyse ei ole itseoppimisesta. Tämä on harhaluulo, joka elää sitkeässä vanhempien keskuudessa. Kyse on itseohjautumisesta, jota ei käsitteenä edes määritellä ilman yhteisöä. Siksi on tärkeää, että oppilaat keskustelevat sekä tavasta ymmärtää opittava teoria että yksittäisistä tehtävistä keskenään. Oppimaan oppimisessa on kyse siitä, että oppilas oppii keskustelemaan itsensä kanssa, mitä harjoitellaan niin opettajan kuin muiden oppilaiden vuorovaikutuksessa.
  • Ihan varmasti jokainen on jossain vaiheessa pihalla. Jos ei ole, ei mielestäni oppilas saa tarpeeksi haastetta. Tämä saattaa olla kova paikka niille oppilaille, jotka ovat aiemmin saavuttaneet kiitettäviä arvosanoja laittamatta itseään likoon. Itse perustelen voimakasta eriyttämistä ylöspäin lukion vaativuudella. Valmennan hyviä oppilaita kohti pitkää matematiikkaa ja siinä vaadittavia taitoja. Liian usein olen lukiossa opettaessani joutunut romuttamaan oppilaan harhaluulot omasta matematiikan osaamisestaan ja kyvystä ymmärtää matematiikkaa.
  • Arvioiminen on oma ongelmansa ja sitä ryhdyn systemaattisesti kehittämään käänteisen arvioinnin hengen mukaisesti. Tärkeää on alussa vapauttaa oppilaat arvioinnin kahleista ja luoda pohja luottamukselliselle suhteelle. Käytämme ”kokeita”, joiden pohjalta arvosana ei muodostu. ”Kokeet” suoritetaan omaan tahtiin siinä vaiheessa, kun on tiettyyn kappaleeseen asti edetty. ”Kokeisiin” ei ole tarkoitus sen enempää kerrata, vaan tarkoitus on nähdä, mitä löytyy selkärangasta. Käyn jokaisen oppilaan kanssa kokeen henkilökohtaisesti läpi ja katsomme, miten jatketaan. Oppilaat vaativat todella paljon rohkaisua, jotta uskaltavat näyttää osaamattomuutensa ja ymmärtävät, että olen aidosti heidän oppimistaan varten.
  • Käytämme Avoin matematiikka kirjasarjaa, jonka yksi parhaita puolia on se, että oppilaat voivat todellakin opiskella aiheita ja paikkailla osaamistaan iPadien kautta. Onnellisia ovat ne hetket, kun ysiluokkalainen kysyy, et ope mistä löytyy murtoluvut, kun en ole niitä oikein ikinä oppinut. Voisin opiskella tässä välissä niitä. Koska kirjasarja on vaihtunut kesken yläkoulun, on selvää, että jokainen kasiluokkalainen ja ysiluokkalainen jossain vaiheessa vilkuilee myös alempien vuosiluokkien opuksia.
  • Lopuksi on syytä todeta, mitä opettaminen on. Jos se on vanhempien mielestä yhteisluennointia opettajan määräämällä tasolla, niin väite on ihan oikein. En opeta mitään.

Viimeinen nöyrä pyyntö vanhemmille: Kun lapsenne sanoo olevansa ihan pihalla, kysykää oletko kertonut sen opettajalle?

Ohessa tilaisuudessa käyttämäni diasarja tueksi vanhempainiltaa suunnitteleville.  



Friday, 29 May 2015

Ystävistä merkityksellisiä oppilaan oppimiselle


Opetusneuvos Anneli Rautiainen toteaa (yle 21.5.2015), että koulupäivässä pitäisi olla enemmän aikaa ystäville: ”Koulupäivän rakennetta pitäisi lähteä tarkastelemaan niin, että sitä voidaan muuttaa enemmän tämän päivän lasten tarpeisiin sopivaksi. Koulupäivässä pitäisi olla aikaa ystäville, ettei aina olisi kiire oppisisältöjen kanssa.” Kouluviihtyvyys todellakin ansaitsee osakseen huomiota, mutta kummastelen Rautiaisen konkreettista ehdotusta: "Mahdollisesti voisi tuoda monipuolisemmin kerhotoimintaa aamun sekä iltaan. Jossain kokeillaan jopa keskelle päivää. Kokeiltaisiin rytmittää koulupäivää vähän erilailla, että se auttaisi jaksamisessa."


Kerhotoimintaa sinänsä väheksymättä, oppimiskulttuuria pitäisi muuttaa siten, että ystävistä tulisi nimenomaan merkityksellisiä oppilaan oppimiselle. Kirjoitin uutiselle vastineen käänteisen oppimisen hengen mukaisesti, joka on luettavissa Uusi Suomi puheenvuoro sivustolta.