Loikka ammattikorkeakoulumaailmaan
Aloitin tänä syksynä uutena Satakunnan ammattikorkeakoulun insinöörimatematiikan lehtorina ja nyt on ensimmäinen viikko takana yhteistä aikaa opiskelijoiden kanssa. Tilanne on kutkuttava. Saan pitkästä aikaa työntää käteni kyynärpäitä myöten saveen ja keskittyä matematiikan opettamiseen. Viimeiset kolme ja puoli vuotta olen tehnyt täysipäiväisesti väitöstutkimusta ja kiertänyt koulutustilaisuuksissa levittämässä käänteisen oppimisen ja -arvioinnin sanomaa. Oma opettajaidentiteettini on siten jo valmiiksi vahvasti flipattu, mikä helpottaa käänteisen oppimisen jalkauttamistyötä. Minun ei tarvitse enää taistella omien tuntemusteni kanssa ja rakentaa ymmärrystä siitä, mitä oikeastaan yritän olla tekemässä. Tästä huolimatta valtava alkupanos käänteisen oppimisympäristön rakentamiseksi ei katoa mihinkään. Taakkaa lisää se, että opetettavanani on sekä suomenkielisiä että englanninkielisiä linjoja.
Työpaikan suhteen minulla kävi parempi tuuri kuin osasin odottaa. Samaan aikaan kanssani nimittäin aloitti toinen insinöörimatematiikan lehtori, vieläpä hengenheimolainen. Laitoimme kurssimme yhteen, puolitimme niistä saamamme resurssit ja aloitimme yhteisopettajuuden. Sen sijaan, että rakentaisimme omaa uutta opetusta, rakennamme opiskelijoille oppimisympäristöä, jossa heitä palvelee kaksi opettajaa. Molemmilla meillä on lukio- ja yläkoulutausta ja siten varsin realistinen kuva opiskelijoidemme matematiikan tasosta. Ilolla otamme vastaan samaan opiskelijaryhmään niin nuoret ammattikoulu- kuin lukiotaustaiset opiskelijat ja he, joilla aiemmista matematiikan opinnoista on vierähtänyt jo tovi.
Tällä hetkellä luotsaamme kolme viikkoa kestävää Matematiikan perustyökalut insinöörille -opintojaksoa, jonka tarkoitus on valmistella opiskelijoita tulevia matematiikan opintoja varten. Kurssi arvostellaan hyväksytty/hylätty asteikolla, mikä mahdollistaa vain yhden formatiivisen arviointipolun rakentamisen kurssin sisälle. Oppimateriaalimme on koostettu Tiina Härkösen kanssa kirjoittamastani Avoin matematiikka -kirjasarjasta. Kun 20 vuotta sitten Tiinan kanssa aloitimme avoimien oppimateriaalien tarinan, enpä olisi arvannut, että työmme tulee käyttöön ammattikorkeakoulun matematiikan opetukseen. Avoin matematiikka kirjasarja on lähtökohtaisesti kirjoitettu opiskelijoiden itseopiskeltavaksi ja vahvasti ylöspäin eriyttäväksi. Aina seitsemänneltä luokalta lähtien vaativimmista tehtävistä löytyy vanhoja ylioppilaskoetehtäviä. Mottonani kun aina on ollut, että matematiikan oppimiskulttuuri rakentuu epäonnistumisten kautta. Jos oppimateriaali ei houkuttele opiskelijoita näkemään kurssitovereitaan merkityksellisiksi omalle oppimiselleen, jää jotain hyvin oleellista matematiikan luonteesta ymmärtämättä ja opiskelijan matemaattinen identiteetti vahvistamatta. Avoimen matematiikan taso on osoittautunut enemmän kuin oikeaksi. Se on innostanut opiskelijoita näkemään vaivaa oppimisensa eteen ja auttanut opiskelijoita uskomaan omaan kyvykkyyteensä oppia matematiikka.
Jos sinua kiinnostaa taipaleeni AMK-matematiikassa, tervetuloa seuraamaan blogiani. Se, mitä nyt rakentuu, tapahtuu lennosta. Tulos ei vielä tänä vuonna tule olemaan priimaa, mutta tukeva pohja tulevia ponnisteluja varten ottaa ihan varmasti jo muotonsa. Tässä vaiheessa erityiskiitosta saa lukkarintekijämme, joka mahdollisti yhteisopettajuutemme käytännössä ja jumppasi lukujärjestyksiä siihen uskoon, että meille löytyi 80 opiskelijan luokkatilat.
Seuraava tärkeä steppi Algebran kurssin rakentamiseksi on ajatella formatiivinen arviointipolku tukemaan arvosanatavoitteita 1-5. Kurssin alkuun on aikaa kaksi viikkoa ja tällä hetkellä on täystohina oppimateriaalin valmistamisessa. Otamme vinkkejä ja apuja mieluusti vastaan, jos jollakulla on jo toimivia arviointikäytänteitä algebran opintojen ohjaamiseen.