Videoita vai ei?
Opetusvideot eivät ole käänteisen oppimisen keskiössä. Tästä huolimatta videot usein yhdistetään varsinkin flipped classroom -tyyppiseen opetusmenetelmään. Miksi videoita ylipäätänsä pitäisi olla?
Videoiden kautta oppilas saa halutessaan opettajajohtoisen opetuksen ja toisaalta opettaja saa edelleen tilaisuuden käyttää ammattitaitoaan opittavan asian selkeyttämisessä. Huolta ja ärsytystä opettajalle saattaa kuitenkin herättää se, etteivät oppilaat halua katsoa videoita. Jos mietitään asiaa sellaisen oppilaan kannalta, joka on vuodesta toiseen kokenut opettajan selitykset puuduttavina tai liian korkealentoisina, miksi hän haluaisi katsoa tuota samaa videolta? Miksi toisaalta edes tyrkyttää sellaiselle oppilaalle opettajan tapaa ajatella, joka itsekin pystyy ymmärtämään olennaisen? Kiistaton etu videoilla yhteisiin opetustilanteisiin verrattuna kuitenkin on se, että oppilaat voivat katsoa niitä silloin, kun on otollisin aika heidän oppimiselleen.
Väitän, että oppilaat, jotka ovat sisäistäneet käänteisen oppimiskulttuurin kunnolla, eivät juurikaan halua katsoa opetusvideoita. Pieni vähemmistö niitä katsoo ensisijaisena teorian oppimisen väylänä ja useimmat ainoastaan silloin, kun teoria on osoittautunut liian vaikeaksi ymmärtää oppikirjasta lukemalla.
Mutta oppivatko oppilaat videoita katselemalla? Kalifornialaisen matematiikan opettajan Crystal Kirchin mielestä näin ei aina tapahdu. Oppilaat olivat tottuneet katsomaan videoita viihtymismielessä, mutta eivät oppiakseen niistä. Saadakseen oppilaat sitoutumaan video-opetukseen Crystal kehitti työkalun Watch-Summarize-Question, josta voit lukea enemmän hänen blogistaan.
Oli videoita tai ei, niin teoriaa ei saa jättää opiskelematta. Käänteisessä oppimisessa ei ole kyse ongelmalähtöisestä oppimisesta, tutkivasta oppimisesta saati keksivästä oppimisesta. Oppilaan ei ole tarkoitus kehittää teoriaa, vaan yksinkertaisesti oppia itse muodostamaan ymmärrys käsiteltävästä asiasta teorian pohjalta. Oma haasteensa on sillä, miten saada oppilaat lukemaan teorioita? Miten saada heidät luottamaan siihen, että he pystyvät ymmärtämään lukemaansa? Varsinkin, jos heille on luotu mielikuva siitä, etteivät he pysty ymmärtämään matematiikkaa ilman opettajaa.
Itse suorastaan raivostuin oppilaille, kun havaitsin heidän skippaavan teoriat, siirtyvän tekemään suoraan tehtäviä ja tutkailevan esimerkkitehtäviä ainoastaan suoriutumismallin toivossa. ”Onpa teillä kovat luulot itsestänne”, tokaisin, ”Mistä tämmöinen ajatus oikein kumpuaa, ettei matematiikan teorioita tarvitse enää opetella? Minulle on ihan sama katsotteko opetusvideoita vai luetteko teorian oppikirjasta. Eikä silläkään ole väliä, teettekö te sen kotona vai koulussa, mutta matematiikan käsitteet on osattava. Toi ei mene tonne eikä tota oteta tuolta.”
Kontrolloin teoriaan tutustumista ohjaustilanteissa yksinkertaisesti siten, että itse ensisijaisesti puhuin matematiikan käsitteillä. Jos ei minkäänlaista herätyskellojen soitantaa kuulunut, sanoin palaavani kohta uudestaan, kun teoria oli luettu. Itse olen oppikirjan vankka kannattaja ja oppilaat todellakin paitsi ryhtyivät itse lukemaan teorioita, myös selvästi oppivat niistä. Oli ilo palvella oppilasta, joka osasi kysyä kunnollisia kysymyksiä, eikä vaan: ”Miten tää tehdään?”
Videoiden kautta oppilas saa halutessaan opettajajohtoisen opetuksen ja toisaalta opettaja saa edelleen tilaisuuden käyttää ammattitaitoaan opittavan asian selkeyttämisessä. Huolta ja ärsytystä opettajalle saattaa kuitenkin herättää se, etteivät oppilaat halua katsoa videoita. Jos mietitään asiaa sellaisen oppilaan kannalta, joka on vuodesta toiseen kokenut opettajan selitykset puuduttavina tai liian korkealentoisina, miksi hän haluaisi katsoa tuota samaa videolta? Miksi toisaalta edes tyrkyttää sellaiselle oppilaalle opettajan tapaa ajatella, joka itsekin pystyy ymmärtämään olennaisen? Kiistaton etu videoilla yhteisiin opetustilanteisiin verrattuna kuitenkin on se, että oppilaat voivat katsoa niitä silloin, kun on otollisin aika heidän oppimiselleen.
Väitän, että oppilaat, jotka ovat sisäistäneet käänteisen oppimiskulttuurin kunnolla, eivät juurikaan halua katsoa opetusvideoita. Pieni vähemmistö niitä katsoo ensisijaisena teorian oppimisen väylänä ja useimmat ainoastaan silloin, kun teoria on osoittautunut liian vaikeaksi ymmärtää oppikirjasta lukemalla.
Mutta oppivatko oppilaat videoita katselemalla? Kalifornialaisen matematiikan opettajan Crystal Kirchin mielestä näin ei aina tapahdu. Oppilaat olivat tottuneet katsomaan videoita viihtymismielessä, mutta eivät oppiakseen niistä. Saadakseen oppilaat sitoutumaan video-opetukseen Crystal kehitti työkalun Watch-Summarize-Question, josta voit lukea enemmän hänen blogistaan.
Oli videoita tai ei, niin teoriaa ei saa jättää opiskelematta. Käänteisessä oppimisessa ei ole kyse ongelmalähtöisestä oppimisesta, tutkivasta oppimisesta saati keksivästä oppimisesta. Oppilaan ei ole tarkoitus kehittää teoriaa, vaan yksinkertaisesti oppia itse muodostamaan ymmärrys käsiteltävästä asiasta teorian pohjalta. Oma haasteensa on sillä, miten saada oppilaat lukemaan teorioita? Miten saada heidät luottamaan siihen, että he pystyvät ymmärtämään lukemaansa? Varsinkin, jos heille on luotu mielikuva siitä, etteivät he pysty ymmärtämään matematiikkaa ilman opettajaa.
Itse suorastaan raivostuin oppilaille, kun havaitsin heidän skippaavan teoriat, siirtyvän tekemään suoraan tehtäviä ja tutkailevan esimerkkitehtäviä ainoastaan suoriutumismallin toivossa. ”Onpa teillä kovat luulot itsestänne”, tokaisin, ”Mistä tämmöinen ajatus oikein kumpuaa, ettei matematiikan teorioita tarvitse enää opetella? Minulle on ihan sama katsotteko opetusvideoita vai luetteko teorian oppikirjasta. Eikä silläkään ole väliä, teettekö te sen kotona vai koulussa, mutta matematiikan käsitteet on osattava. Toi ei mene tonne eikä tota oteta tuolta.”
Kontrolloin teoriaan tutustumista ohjaustilanteissa yksinkertaisesti siten, että itse ensisijaisesti puhuin matematiikan käsitteillä. Jos ei minkäänlaista herätyskellojen soitantaa kuulunut, sanoin palaavani kohta uudestaan, kun teoria oli luettu. Itse olen oppikirjan vankka kannattaja ja oppilaat todellakin paitsi ryhtyivät itse lukemaan teorioita, myös selvästi oppivat niistä. Oli ilo palvella oppilasta, joka osasi kysyä kunnollisia kysymyksiä, eikä vaan: ”Miten tää tehdään?”
