Friday, 20 October 2017

Saako oppilas päättää, mikä arvosana sille matikasta tulee?

Tällä viikolla kolme ysiluokkalaista, joista ainoastaan yksi oli omia oppilaitani, tuli huolestuneena luokseni kysymään arvioinnista: ”Onko totta, että sun oppilas saa matematiikasta kympin, jos vanhempi laittaa wilma-viestin ja sanoo, että oppilaalle kuuluu kymppi?” Sanoin, etteivät oppilaan tavoitteet ja todellinen suoriutuminen aina kohtaa, mutta laitan vanhemmille wilma-viestin siitä, mitä arvosanaa oppilas on päättänyt tavoitella, kuinka realistinen tavoite mielestäni on ja mitä me ryhdymme tekemään tavoitteen saavuttamiseksi. Tämän keskustelun olemme käynnistäneet formatiivisen kokeen pohjalta, josta ei missään vaiheessa ole tullut arvosanaa. 

Miten sitten voin arvioinnissa olla reilu ja objektiivinen? En edes yritä olla. Oppimisen aikaisen arvioinnin tehtävä on ihan muu kuin pyrkiä objektiivisesti arvostelemaan oppilaan kykyä muistaa. 

Opetushallitukselta ilmestyy 3.11. kirja ”Arviointia toteuttamassa”, johon olen saanut kunnian kirjoittaa artikkelin käänteisestä oppimisesta ja oppimisen aikaisesta arvioinnista matematiikassa. Ohessa pieni lainaus tekstistäni: ”Koska arviointi ohjaa vahvasti oppilaiden oppimista, tulee se nähdä yhtenä tärkeimmistä opettajan työkaluista oppimiskulttuurin rakentamisessa. Sosiokonstruktiivista oppimiskulttuuria ei tueta tukeutumalla behavioristisiin oletuksiin oppimisesta ja arvioinnista (Goos, 2014; Shepard, 2008). Behavioristisen oppimis- ja arviointinäkemyksen suosioon opettajien keskuudessa on vaikuttanut niiden selkeys ja helppo sovellettavuus sekä mielikuva arvioinnin reiluudesta ja objektiivisuudesta. Haastan perinteisen arviointikäsityksen tässä artikkelissa kahdella tavalla. Ensinäkin arvioinnissa, jolla tuetaan käänteistä oppimiskulttuuria, ei pyritä sellaiseen objektiivisuuteen, jossa kaikkia oppilaita arvioidaan samoilla mittareilla. Oppilaat saattavat osoittaa osaamistaan hyvin erilaisin suorittein, joiden vertailu objektiivisesti ei ole edes mielekästä. Opettaja saattaa toisinaan myös olla kanssaoppija oppilaan rinnalla, mikä parhaimmillaan avartaa opettajan näkemystä myös arvioinnin mahdollisuuksista. Toiseksi arvioinnissa ei pyritä sellaiseen reiluuteen, että kokeissa kysyttäisiin vain asioita, joita on opetettu.

Itse odotan innolla Opetushallituksen julkaisua, jotta pääsen lukemaan muiden ajatuksia arvioinnista käytännössä ja näkemään, mihin tieteellisiin tutkimuksiin he pohjaavat ajatteluaan. Arviointikulttuurin rakentamisessa kun on kyse matkasta, joka tuskin tulee koskaan olemaan valmis. Tätä matkaa ei helpota se, että opettajilla ei ole aikaa todella miettiä, mitä he ovat tekemässä ja miksi. Aivan liian usein paniikkivetoina pyritään löytämään joku arviointimalli tai uusi softa näkemättä metsää puilta. Aivan liian usein opettaja yksinkertaisesti päättää olla noudattamatta perusopetuslakia arvioinnin osalta, koska arvostelemalla vaan pääsee niin paljon helpommalla. 




No comments:

Post a Comment