Flipped Learning in Finland

Arvioinnista käytävässä keskustelussa näkyy opettajien huoli jaksamisesta. Osin se kumpuaa siitä, ettei formatiivisen arvioinnin tarkoitusperiä ole kouluissa täysin ymmärretty. Formatiivinen arviointi on oppimista varten, ei oppimisen arvostelua varten. Se, kuinka onnistuneesti oppilaat voidaan laittaa osaamisensa mukaiseen paremmuusjärjestykseen, ei ole tae arvioinnin hyvyydestä tai oikeudenmukaisuudesta. Arvioinnin hyvyys on punnittava suhteessa perusopetuslakiin ja opetussuunnitelman asettamiin velvoitteisiin. Vaaditaan paljon työtä, jotta oppimisen aikainen arviointi juurtuu osaksi opettajan toimintaa ja arvomaailmaa. Jotta opettajasta tulee itseohjautuva arvioinnin kehittäjä, kolmen psykologisen perustarpeen on toteuduttava: tarve autonomisuudesta, tarve kompetenssista ja tarve yhteenkuuluvuudesta. Autonomia tarkoittaa opettajan vapautta valita itse käyttämänsä toimintatavat. Lisäksi siihen kuuluu kyky kantaa vastuuta tekemistään valinnoista. Opettajan autonomia ei ole konteksti...

Sain kunnian tulla valituksi vuoden matemaattisten aineiden opettajaksi MAOL:in syyskoulutuspäivillä Joensuussa. Tämä titteli mielestäni oikeuttaa ja velvoittaa minut puhumaan koulun ja erityisesti matematiikan oppimiskulttuurin muutoksen puolesta. Koulun uudistamisen ongelma on, että niin sanottu perinteinen opetus ja siihen kytkeytyvä summatiivinen arviointi ajatellaan opettajuuden peruskaavaksi. Ongelma on suuri, koska kehitykselle merkataan rajat määrittämällä perinteinen opettaminen muita arvokkaammaksi tai tehokkaammaksi, ja siten kynnys palata pientenkin vastoinkäymisten jälkeen perinteiseen opettajajohtoiseen opetukseen on pieni. Olen kiinnostunut käänteisestä oppimisesta erityisesti ilmiönä, jolla on potentiaalia tukea opettajuuden ja koulun muutosta. Tässä muutoksessa ei ole kyse opetusmetodista. Kyse on enemmän tai vähemmän opettajaidentiteetin muutoksesta, joka vaatii käänteisen oppimisen käytännön sisäistämisen lisäksi uutta ymmärrystä itsestä opettajana sekä intohimoa...

Sain kunnian pitää arviointikoulutuksen professori Päivi Atjosen kanssa Itä-Suomen yliopiston sekä partneriyliopistojen flippareille. Kunnia tämä on kahdesta syystä. Ensinäkin olen omaa formatiivista arviointiajatteluani työstänyt Atjosen tutkimusten pohjalta. Toisekseen olen vain niin suunnattoman ylpeä siitä innosta ja volyymista, millä UEF:issa edistetään flippaamista. Ameba-tiimi on kasvatustieteellisesti pilotoitu tutkijaryhmä, joka on perustettu 2015 tukemaan flippauksen lisäksi yliopiston oppimisympäristöjen tutkimuspohjaista kehittämistä. Tiimi on kouluttanut satakunta UEF:in opettajaa flippaamisen saloihin. Arviointikoulutus pidettiin flipaten ja sen alustukseksi tekemäni kaksi lyhyttä opetusvideota löytyvät tästä linkistä . Ensimmäisessä videossa paneudun itseohjautuvuuteen. Toisessa videossa annan käytännön esimerkin sellaisesta formatiivisesta arvioinnista, jolla tuetaan tiedollisten tavoitteiden ohella itseohjautuvuuteen kasvamista. Itse koulutuksessa keskityttiin yliop...

Olen kirjoittanut tämän blogin kaikki aiemmat tekstini matematiikan oppimisen kontekstissa, koska sitä olen kehittänyt kokonaisvaltaisemmin. Poikkeuksellisesti kirjoitan tämän postauksen kemian kokeeseen liittyen. Kimmokkeena tekstiin toimii erään opettajan facebook -alustus, jossa hän toteaa: ”Olen pitkään pohtinut sitä, että muutamat oppilaat eivät osaa juuri mitään, ja siksi he istuvat kokeessa ahdistuneen näköisinä pyörittämässä kynää. Osa kirjoittaa jotain diipadaapaa, jonka korjaamiseen minulla hukkaantuu aikaa. On ilmiselvää, että tämä on turhauttavaa sekä oppilaalle että minulle. Ihanteellinen ratkaisu olisi tietysti keksiä opetusmenetelmä, jolla kaikki oppivat kiitettävästi. Koska emme elä ihannemaailmassa, mietin toista vaihtoehtoa kokeeseen: oppilas saisi valita, tekeekö kokeen oppikirjan kanssa vai ilman. Jos tekee kirjan kanssa, maksimiarvosana on 7 (tai 8?), eli sen saisi täysillä pisteillä. Oppilas oppisi ehkä edes jotain siellä koetilanteessa, eikä saisi nelosta. Osa ...

Sain Opetushallitukselta kutsun tulla pitämään avauspuheenvuoron ”Opettajankoulutus muutoksessa?” –seminaariin 10.4.2018, joka pidettiin luonnontieteiden ja matematiikan opetuksen ja didaktiikan asiantuntijoille sekä ainelaitosten opettajankoulutuksesta vastaaville. Esityksen otsikoksi annettiin ”Tulevaisuuden luonnontieteiden ja matematiikan opettaja”. Otsikko sai minut todella mietteliääksi. Omassa opetuksessa arvatenkin oli siis jotakin, mitä Opetushallitus arvosti. Mutta mitä annettavaa minulla olisi opettajankoulutukselle? Kysyin Suomen opettajien ja kasvattajien foorumissa: ”Mikä opettajankoulutuksessa mättää, jos mikään? Miten sitä pitäisi kehittä?” Sain yli 300 kommenttia, joista käy ilmi kentän huoli ja tyytymättömyys. Osittain myös hätä siitä, ettei opettaja yksinkertaisesti pysty antamaan oppilaille sitä kaikkea, mitä pitäisi ja haluaisi. Samassa rytäkässä luin Opettaja-lehdestä Arto Kotron uusimman kolumnin ” Meistä tuli liian kilttejä ?” ja kun näin sen valtavan sosiaa...

Tällä viikolla kolme ysiluokkalaista, joista ainoastaan yksi oli omia oppilaitani, tuli huolestuneena luokseni kysymään arvioinnista: ”Onko totta, että sun oppilas saa matematiikasta kympin, jos vanhempi laittaa wilma-viestin ja sanoo, että oppilaalle kuuluu kymppi?” Sanoin, etteivät oppilaan tavoitteet ja todellinen suoriutuminen aina kohtaa, mutta laitan vanhemmille wilma-viestin siitä, mitä arvosanaa oppilas on päättänyt tavoitella, kuinka realistinen tavoite mielestäni on ja mitä me ryhdymme tekemään tavoitteen saavuttamiseksi. Tämän keskustelun olemme käynnistäneet formatiivisen kokeen pohjalta, josta ei missään vaiheessa ole tullut arvosanaa.  Miten sitten voin arvioinnissa olla reilu ja objektiivinen? En edes yritä olla. Oppimisen aikaisen arvioinnin tehtävä on ihan muu kuin pyrkiä objektiivisesti arvostelemaan oppilaan kykyä muistaa.  Opetushallitukselta ilmestyy 3.11. kirja ”Arviointia toteuttamassa”, johon olen saanut kunnian kirjoittaa artikkelin käänteisest...

Tervetuloa mukaan pedagogiseen keskusteluun, jossa teoria ja käytäntö käyvät vuoropuhelua ja haastavat toisiaan laajemman ymmärryksen synnyttämiseksi. Kirja pohjautuu Marika Toivolan väitöskirjatyöhön sekä Pekka Peuran ja Markus Humalojan käytännön työhön opettajuuden ja oppimiskulttuurin kehittämisessä. Kirja on kirjoitettu kaikille opetuksesta kiinnostuneille: Opettajille, jotka etsivät itseään ajassa ja paikassa. Vanhemmille, jotka haluavat ymmärtää uuden opetussuunnitelman hengen ja tukea opettajia kodin ja koulun yhteisessä kasvatustehtävässä. Opettajankoulutukselle osoituksena kasvatustieteiden ja opettajien välisen yhteistyön merkityksellisyydestä opettajan ammattitaidon kehittymiselle. Kirjassa esitellään käänteistä oppimista, jota ei tule ymmärtää yhden opetusmenetelmän julistuksena. Käänteinen oppiminen tulee ymmärtää muutosteoriana ja opettajakollegat sekä kriittinen pedagoginen keskustelu tulee nähdä rikkautena opettajan oman työn kehittämisessä ja opettajuuteen kasvamise...